Loading...
Toimintamme2019-04-26T19:28:34+00:00

Hyvä sisäilman laatu on yhteinen asia

Home-ja kosteusvaurio-ongelma koskettaa Suomessa päivittäin yli 700.000 ihmistä. Heistä 400.000 altistuu kodeissa ja loput julkisrakennuksissa. Merkittävä osa Suomen rakennuskannasta on peruskorjausiässä.Yli 600.000 suomalaista saa erilaisia oireita altistuessaan homeille ja useat tuhannet vuosittain sairastuvat vakavasti.

On tärkeää varmistaa tutkimuksin rakennusten kunto ja tätä kautta saada tietoa mahdollisia korjaustoimenpiteitä varten. Tämä ennaltaehkäisee terveyshaittojen syntymistä. Homekoiratutkimus on turvallinen, tarkka ja kustannustehokas tapa saada selvyys rakennuksen kunnosta ja tätä kautta sisäilman laadusta.

Varaa tarkastusaikasi tästä

Suoritamme homekoiratarkastuksia Etelä-Suomen ja Etelä-Savon alueilla

Homekoira apuna selvityksessä

Julkisrakennusten hometarkastus

Sisäilmaongelma on suuri työhyvinvoinnin heikentäjä. Sairauspoissaoloista kertyy merkittävä taakka sekä työnantajalle että tekijälle. Myös suuret kuntien sekä seurakuntien julkisrakennukset, kuten koulut, toimistot ja seurakuntatalot on mahdollista tutkia kustannustehokkaasti koiran avulla. Homekoiratutkimus on yksi työkalu kun arvioidaan rakennuksen mahdollisia purku-tai korjaustoimenpiteitä.

Tietoa kiinteistön korjaustarpeisiin

Homekoiraa voidaan käyttää alkuselvitysmenetelmänä homeen paikallistamisessa, selvittää korjaustarvetta ja sen laajuutta sekä tarkastaa homesaneerauksen tai tiivistyksen onnistuminen. Koiran havaintojen perusteella jatkotutkimukset ja toimenpiteet voidaan kohdentaa oikein.

Homekoira mukaan kiinteistökauppaan

Oma koti on useimmiten suurin rahallinen investointimme. Kiinteistön todellinen kunto ja sen perusteella muodostuva kiinteistön hinta-arvio halutaan selvittää puolueettomasti. Osto-ja myyntitilanteissa  on molempien osapuolien kannalta järkevää varmistaa tilojen terve ja turvallinen sisäilman laatu.

Homekoiratarkastus ja asuinkiinteistökauppa

Asunnon tai kiinteistön osto ja myynti

Tarkastusten avulla parannetaan kiinteistökaupan osapuolten turvaa ja ennaltaehkäistään homevaurioihin liittyviä kiinteistökauppariitoja. Kohteessa kannattaa ensin teettää homekoiratarkastus selvittämään löytyykö rakenteista piileviä homevaurioita. Koiratarkastus on edullinen ja tarkka ensimmäisen portaan tarkastusmenetelmä selvittämään yleensä piiloon jäävät mikrobivauriot. Koirien jälkeen suositellaan asuinkaupan kuntotarkastusta selvittämään rakenteet ja korjaushistoria ja lopuksi kohdennettu kuntotutkimus, mikäli homekoirat ovat ilmaisseet useita kohtia.

Myyjän vastuu.
Tiedonantovelvollisuus.
Salainen piilovirhe.

Myyjällä on 5 vuoden vastuu myymästään kiinteistöstä ja 2 vuoden vastuu myymästään osakkeesta alkaen siitä, kun kaupat on tehty. Vastuu kattaa myös salaiset virheet, jotka on mahdollista löytää homekoiran avulla pintojarikkomattomasti. Salaisten virheiden olemassaolo kannattaa selvittää erityisesti uusissa tai peruskorjatuissa kohteissa.

Myyjällä on tiedonantovelvollisuus erityisesti kiinteistön puutteiden osalta.  Kiinteistön on vastattava sitä mitä on sovittu, tai mitä ostajan on perusteltua odottaa. Myyjä ei saa kertoa ostajalle virheellistä tietoa, vaan antaa kaikki ne tiedot, joita hänen asemassaan olevan pitäisi tietää omistamastaan kiinteistöstä. Myyjä ei kuitenkaan aina tiedä rakennuksen todellisesta kunnosta. Siksi kiinteistössä kannattaa homekoiratarkastuksen avulla selvittää mahdolliset rakenteiden sisällä piilevät homevauriot.

Ennen kauppaa havaittuihin vikoihin ei voi enää kaupan jälkeen vedota virheenä.

Ostajan vastuu.
Selonottovelvollisuus.
Ehdollinen ostotarjous.
Määrämuotoinen esisopimus

Ostajan ennakkotarkastusvelvollisuudeksi riittää tilojen huolellinen ja aistinvaraisesti tapahtuva tarkastus. Mikäli tarkastettaessa löytyy kosteusjälkiä, täytyy kiinteistö tarkastaa perusteellisemmin. Ostajan on ensi tilassa vedottava havaittuun virheeseen, jotta se johtaisi myyjän vastuuseen.

Riskirakenteiden kunto kannattaa selvittää erityisellä huolella. Kun selonottovelvollisuus on täytetty, on mahdollista vedota virheeseen kaupan teon jälkeen kohtuullisessa ajassa (4-6 kk), mikäli kohteen kunto poikkeaa oleellisesti sovitusta. Pelkkä ostotarjous ei ole sitova, vaan siihen tarvitaan määrämuotoinen esisopimus.

Kannattaa teettää tarkastus ennen sitovia sopimuksia. Jos homekoiratarkastus tehdään ostotarjouksen jälkeen, voidaan ehdolliseen ostotarjoukseen kirjata, että jo sovitusta kaupasta voi vetäytyä seuraamuksetta homekoiratarkastuksen mahdollisten tulosten perusteella.

Kiinteistökauppariita.
Homekoiraraportin juridinen merkitys.

Kun homekoiratarkastus tehdään kaupanteon jälkeen, on kysymys kaupankohteen virheperusteista.

Tällaiset tapaukset johtavat usein riitoihin ja oikeuskäsittelyihin. Ne ovat epätoivottuja ja yleensä kalliita molemmille osapuolille.

Kannattaa konsultoida asunto-ja kiinteistökauppoihin erikoistunutta asianajotoimistoa. Homekoiratarkastuksesta saatava tarkastusraportti toimii näyttönä oikeudessa.

 

 

Homekoiratarkastus omakotitalossa

Varsinkin 1960 -70 ja -80 luvun taloissa on yleisesti riskirakenteita ja ratkaisuja. Riski homevauriolle kasvaa, mikäli talossa on esimerkiksi tasakatto, puuttuvat räystäät, valesokkeli, kaksoisbetonilattia, kosteuseristämättömiä maanvastaisia rakenteita, kipsilevyistä ilman kosteussuojaa tehty kylpyhuone, yläpohjan puuttuvat tai huolimattomasti asennetut höyrynsulut ja eristeet sekä vesikaton aluskatteet, vanhentunut talotekniikka, märkätilojen puuttuva vedeneriste, tiivistämättömät läpiviennit, irtonaiset laatat, tuulettumaton julkisivu, puutteellinen ilmanvaihto, hallitsemattomia ilmavuotoja, tukkeutuneet tai puuttuvat salaojat, väärin kallistuvat maakaadot, puutteellinen sadevesien poisohjaus, kasvillisuutta seinustoilla.

Poikkeava tunkkainen, pistävä, kostea maakellarimainen haju, epämääräinen selittämätön oireilu – jatkuva nuha, yskä, tulehdukset, päänsärky, silmäoireet, väsymys, niveloireet, nenäverenvuoto, lihasten nytkähtely voivat olla oire homevauriosta. Jos epäilet hometta, homekoiratarkastus on kustannustehokas, tarkka, luotettava, nopea ja pintoja rikkomaton tapa paikallistaa näkymätön homekasvusto rakenteiden sisältä.

Ota yhteyttä, kerromme lisää

Puh. 050 555 6858

Homekoiratarkastus kerros ja rivitalossa

Jos epäilet hometta osakkeessa, ota yhteys välittömästi isännöitsijään, mieluiten kirjallisena ja lähetä tiedonanto myös taloyhtiön hallitukselle. Tilaa sen jälkeen homekoiratarkastus. Asukas ei saa teettää ilman lupaa pintoja rikkovia rakennetutkimuksia, mutta homekoira löytää rakenteiden sisältä homevauriot ilman että pintoihin jää jälkiä. Homekoira on halpa, nopea, siisti ja luotettava alkuselvitysmenetelmä silloin kun hometta epäillään.

Asunto-osakeyhtiöissä yhtiö vastaa kunnossapitovelvollisuutensa mukaisesti rakenteista ja eristeistä, asukas pinnoista ja kalusteista. Homevaurio jää yleensä piiloon rakenteiden sisään. Koira etsii tarkasti kaikki rakenneosat ja haistaa homevaurioita myös materiaalikerrosten läpi.  Koira havaitsee myös haitallisia ilmavuotoyhteyksiä homeisiin rakenneosiin, ulkopintoihin tai varastotiloihin.

Mitä homekoiratarkastuksessa tapahtuu

Hämeen Homekoirien suorittama tarkastus tehdään alusta loppuun sisäministeriön alaisen työryhmän ohjeistuksen mukaisesti.

Tilaaja saa tarjouksen, jossa on kerrottu tarkastuksen sisältö, summa ja tarkastusaika. Mukana tulee Homekoiran tilaajanohje.  Kun tarjous on hyväksytty, asiakas saa ohjeet homekoiratarkastusta varten sekä esihaastattelun.

Tarkastusta varten tarvitaan tilojen pohjapiirustus sekä nähtäville kaikki olemassa olevat dokumentit, tekniset piirustukset, tarkastusraportit ym. Tarkastuksen alussa allekirjoitetaan toimeksiantosopimus ja dokumentit sekä esihaastattelu käydään läpi. Sitten ohjaaja tarkastaa tilat ilman koiraa sisä ja ulkopuolelta kirjaten havainnot ylös.

Tilat tarkastetaan 2-3 kokeneella koiralla ja mahdolliset ilmaisut merkitään pohjapiirrokseen. Tarkastustulos analysoidaan välittömästi. Tarkastuksesta saa tarkan tutkimusraportin, jonka avulla voidaan jatkotutkimus ja toimenpidesuunnitelmat kohdentaa oikein. Riitatilanteissa raportti on oikeuskelpoinen näyttö.

Lataa tästä Homekoiran tilaajan ohje

Sisäilmasta johtuva oireilu

Terveyshaitta. Oireet.

Lain mukaan terveyshaittana pidetään altistumista terveydelle haitalliselle aineelle tai olosuhteelle siten että sairauden tai sen oireiden ilmeneminen on mahdollista.

Homevaurioista aiheutuvia sairauden oireita ovat esimerkiksi päänsärky, iho oireet, silmä oireet, nenän tukkoisuus, niveloireet, jatkuva yskä, erilaiset tulehdukset kuten poskiontelo ja keuhkoputkentulehdukset, nenäveren vuodot, hengenahdistus, lihasnykinä, keskittymis ja muistivaikeudet, huimaus, univaikeudet, aivosumu. Pitkäaikaiselle toksisuudelle altistumisen seurauksena mahdollisesti syntyvät vakavat sairaudet kuten reuma ja kasvaimet, sekä keuhkoahtauma.

Sisäilmahaitta-aineita.

Suuri osa vakavaa terveyshaittaa aiheuttavista homevaurioista on riskirakenteissa olevia piilovaurioita. Homekoiran avulla löydetään merkittävä osa näistä rakenteiden ja materiaalien sisäosissa elävistä homelajeista, joiden aineenvaihduntatuotteita ei pidä esiintyä ihmisen hengitysilmassa. Sisäilmassa voi esiintyä lukuisia eri tekijöitä, jotka aiheuttavat terveydellistä oireilua, mm VOC- yhdisteitä (rakennus ja sisustusmateriaalit), PAH-yhdisteitä (vesieristeenä käytetty kivihiilipiki vaikkapa tervapaperissa), asbestia, teollisia kuituja.

Home on yksi yleisimmistä haitta-aineista ja helposti löydettävissä homekoiratarkastuksen avulla.

Mikäli epäilee homeen olevan oireiden taustalla, kannattaa tarkastus teettää mahdollisimman nopeasti eikä odottaa oireiden pahenemista. Oireet eivät poistu. Jatkuva oleilu vaurioituneissa tiloissa usein johtaa uusien oireiden syntymiseen ja mahdollisesti pysyvään sairauteen kuten astmaan.

”Kymmenen vuotta sitten ostetun, viisikymmenluvulla rakennetun ja täysin peruskorjatun kivitaloni kahdessa huoneessa oli tunkkainen ja raskas sisäilma. Päätin selvittää hajun syytä ja kutsuin paikalle homekoiraohjaajan. Koira teki ilmaisun väliseinän ja kaapiston väliseen kapeaan rakoon. Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että tällä kohtaa oli vesikatossa paikallinen vuotokohta, josta  oli vesi päässyt seinärakenteeseen. Homekoiran avulla vauriokohta paikallistettiin nopeasti ja tarkasti. Korjaus päästiin kohdentamaan tehokkaasti juuri oikeaan kohtaan.

Mari Ojaniemi

” Matkani aikana vuokra-asuntoni pakastin oli valuttanut vedet lattialle. Uuden pakastimen tuloa odotellessani alkoi mietityttää, mitä lattiarakenteissa pari viikkoa muhinut vesi mahdollisesti oli aiheuttanut. Tilasin paikalle homekoiratutkimuksen. Ohjaajan molemmat koirat ilmaisivat mikrobiperäistä hajua vuotokohdassa. Sen sijaan, että olisi vain uusittu lattiapinnoite, rakenteet avattiin ja kaikki vaurioitunut materiaali poistettiin tarkasti ja korvattiin uusilla. Näin estettiin ongelman leviäminen laajemmalle.”

Jenna Hämäläinen