Asiakaskokemuksia

”Kymmenen vuotta sitten ostetun, viisikymmenluvulla rakennetun ja täysin peruskorjatun kivitaloni kahdessa huoneessa oli tunkkainen ja raskas sisäilma. Päätin selvittää hajun syytä ja kutsuin paikalle homekoiraohjaajan. Koira teki ilmaisun väliseinän ja kaapiston väliseen kapeaan rakoon. Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että tällä kohtaa oli vesikatossa paikallinen vuotokohta, josta  oli vesi päässyt seinärakenteeseen. Homekoiran avulla vauriokohta paikallistettiin nopeasti ja tarkasti. Korjaus päästiin kohdentamaan tehokkaasti juuri oikeaan kohtaan.”

Mari Ojaniemi

 

” Matkani aikana vuokra-asuntoni pakastin oli valuttanut vedet lattialle. Uuden pakastimen tuloa odotellessani alkoi mietityttää, mitä lattiarakenteissa pari viikkoa muhinut vesi mahdollisesti oli aiheuttanut. Tilasin paikalle homekoiratutkimuksen. Ohjaajan molemmat koirat ilmaisivat mikrobiperäistä hajua vuotokohdassa. Sen sijaan, että olisi vain uusittu lattiapinnoite, rakenteet avattiin ja kaikki vaurioitunut materiaali poistettiin tarkasti ja korvattiin uusilla. Näin estettiin ongelman leviäminen laajemmalle.”

Jenna Hämäläinen